tiistai 27. elokuuta 2013

Hevosia


Kaksi hevosta teimme miehen kanssa yhteistyössä lasten iloksi. Idea on peräisin äidiltäni. Nyt kun oli tukkikuorma pihassa niin sieltä valikoimme sopivat tukit hevosia varten.


Pää ja vartalo ovat tukeista. Jalat ja kaula normaalista lankusta, jotka ovat upotettu vartaloon. Silmät ja korvat vanerista. Harja ja häntä puretusta köydestä.


Hevosten säkäkorkeus on 105 cm. Toiselle hevoselle vielä tulossa lisää tuuheutta harjaan ja häntään.
Satuloita aion yrittää tehdä. Kaksi nahkavyötä hain satulavöiksi kierrätyksestä, mutta nahkapaloja ei löytynyt tällä kertaa, joista olisi voinut tehdä satulat.


Nyt ei muuta kuin ratsastamaan :)

tiistai 13. elokuuta 2013

Kotikebab


Tällä ohjeella teen kebabia silloin tällöin.

2 kg naudanjauhelihaa
5 tl suolaa
2,5 rkl maustapippurirouhetta

Sekoitan tiukaksi massaksi yleiskoneella.


Tehdään pötkö ja kääritään folioon niin tiukasti kuin pystyy.
 

Paisto 100 astetta n. kolme tuntia. Ennemmin pitempään kuin lyhempään. Anna vetäytyä vähän aikaa.
 

 Paiston jälkeen on tiukka pötkö jota voi vuolla.


Juustohöylällä saa helposti ohuita siivuja vuoltua.
 

 Tässä on kebabia ranskalaisten, kaalisalaatin, tomaatin ja kurkun kanssa. Kebabkastiketta, ketsuppia ja salaatinkastiketta päällä. 


Voit laittaa kebabia myös pitsaan, täytettyihin leipiin, grilliin tms. myöhemmin. Pakastettuna myös helppo vuolla tarvittava määrä.

Muutamia kesäjuttuja


Kesän ihania herkkuja.



Toisia lempimarjoja myös.


Lasten kanssa marjareissut ovat samalla eväsretkiä. Miten ne aina maistuukin eväät retkellä niin hyvältä?

Hillohyllylle täytettä.

 Tämmöiset portaat valmistuivat yhteistyössä miehen kanssa. Nyt on paikka missä otetaan ne ryhmäkuvat :)
Vielä pitäisi maalata kun osaisi päättää millä värillä. 
Vieressä kivistä muuraamalla tehty suihkulähde. Sen alapuolelle vielä tulossa kivireunusta kuten toisellakin puolella.


Kasvihuoneessakin on elämää. Ostin kurkkuna tämän taimen, mutta siitä kasvaaki jättikurpitsa. Lasten kanssa jännitetään kuinka iso siitä mahtaa tulla. Kasvaa ainakin todella nopeasti.
 

 Elämäni ensimmäinen tuorekurkku kasvamassa. Laitoin tämän kurkun ja sen jättikurpitsan kasvamaan samaan säkkiin. Luulin silloin laittavani samoja kasveja. Ajattelin, kun huomasin toisen olevan eri, että kurkkuja ei tule ollenkaan, koska kurpitsa vie niin paljon tilaa säkissä, mutta nyt näyttää kuitenkin tulevan ainakin kolme kurkkua. :)


Tomaattejakin tulee jonkin verran. Osa on jo syöty ja osa ihan raakoja.


Olen alkanut keräämään erilaisia pahvipakkauksia, joista saa tehtyä kaikenlaista kivaa. Esim. lasten synttäreille. Avaa vain pahvipakkauksen sileäksi ja piirtää kartongille siitä mallista ja leikata viivoja myöten. Sitten on helppo taitella purkiksi.


Hain kierrätyskeskuksesta muutaman joustinpatjan lasten korkeushyppypatjoiksi. Päällystin patjat pressulla, että  pystyvät olemaan ulkona, vaikka sataisikin. Välillä toimivat myös kuperkeikka alustana yms. 
Kesän lopussa voi viedä vaikka kaatopaikalle, jos ovat pahasti kärsineet. :)


 Nyt kebabia uunissa. Yritän laittaa tänne ohjeen illalla. :)