lauantai 28. helmikuuta 2015

Kettukarkkia


Tämmöiset lapaset ja sukat tein lopultakin valmiiksi. Lapaset kudoin jo aiemmin, mutta halusin sukat myös samaan sarjaan. Sukat odottivat välillä jatkamista. Kun on monta projektia ja käsityötä yhtäaikaa kesken, niin osa ajoi kutomisen ohi. No, nyt ovat kuitenkin valmiit ja päätellytkin :) ja käytössä. Mallia tein ruutupaperille ja googlen kuvahaun perusteella valmistuivat nämä.





Aarrearkkukakku ja pizzoja



Eilen juhlimme tyttäremme 10-vuotis synttäreitä. Toiveena oli aarrearkkukakku. Halusin siihen laittaa kerman päälle ennemmin kuin sokerimassaa tai marsipaania. Tämmöinen tuli. Sankari oli tyytyväinen ja se oli pääasia.



 Sankarin vieraat tulivat suoraan koulusta ja välipalaksi laitoin tällä kertaa sellaisen, että saavat jokainen koota itselleen sopivan pizzan. Taikinan tein valmiiksi pyöreiksi pallukoiksi 



ja  täytteet kippoihin mistä jokainen valitsi mieleisensä. Kiertoilmassa sai paistettua nopeasti kolme pellilistä kerralla. Pääsivät sitten juhlimaan.
















tiistai 17. helmikuuta 2015

Suolaiset ja makeat laskiaispullat


 Laskiaispullat vadelmahillolla



Suolaiset laskiaispullat


Suolaiset laskiaispullat tein normaali sämpylöistä. Laitoin sämpylöitä leipoessa sämpylän sisään silikonisen muffinssivuoan, että sain ontoksi sisustaa ja enemmän täytettä sisään. Ei tarvinut kovertaa sämpylää hukkaan.

täyte (hillo):
100 g savunautaa
1/2 punasipuli
1dl juustoraastetta
15 cm pätkä kurkkua
1/2 prk kermaviiliä

Kaikki aineet pienitään ja sekoitetaan keskenään.

"Kermaksi" pursotin savuporosulatejuustoa.

Oli ihan hyvän makuisia. Olisi voinut tehdä edellisenä päivänä niin maut olisivat imeytyneet myös paremmin sämpylään. Tämä oli vain tällainen kokeilu :)








torstai 5. helmikuuta 2015

Runebergin torttua ja paperikukkia



Hyvää Runeberginpäivää!
(torttu ei ollut kärähtänyt, vaikka tummuus reunoissa jotenkin  korostuukin)
:)

Paperikukkia teimme lasten kanssa. Tuli tällainen värikäs kimppu kevättä tuomaan. Varsina kiinalaiset syömäpuikot kun muitakaan ei ollut. Joskus innostus iskee ja ei ole kaikkia tarvikkeita, niin sitten etsitään kormeloista. :)