keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Rakentelua



Eräs kesän projekteistani. Nyt jo levinnyt koko pihan laajuudelle.Sain veljeltä heidän rivitalon piharemontin yhteydessä poistettuja aitoja. Näissä on valtavasti hyvää lautaa ja niistä on valmistunut palon erilaisia juttuja pihalle.


 Sahasin aidoista elementtejä joista tein kasvimaalle istutuslaatikoita. Nyt ei tarvitse saada selkäänsä kipeäksi kun ei tarvitse olla kumarassa kitkemässä.


 Ensin sahasin tällaisia paloja. Koko n. 90 cm *70 cm.


 Sitten kokosin laatikoiksi. Tässä kuvassa ovat vielä maalaamatta. Aidoista olen tehnyt kaksi kompostia, lapsille laatikon (pitkulaisemman mallisen) kasvimaalle, johon saavat laittaa jotain kasvamaan, matalaa aitaa, lintulaudan alusen, pyöräkatoksen( ei vielä ihan valmis), hiekkalaatikkoon uudet reunat yms. Laitan kuvia koko kasvimaasta myöhemmin kun olen viimeistellyt karikeella koko alueen.


  Välillä olen keitellyt hilloa hilloista. On kyllä hyvää lätyn päällä tai missä vain.


 Käytän yleensä aina hillosokeripussin kyljessä olevaa ohjetta, mutta joskus laitan reilummin marjoja ja tulee ihanan marjaisaa hilloa. Kansien päälle laitan aina sen värisen ruudullisen hatun minkä värisiä marjat ovat. Keräilen erilaisia ruutukankaita, joista sitten leikkaan tarvittavan palasen.



 Seuraava projektini saapuu näin komeasti :) Tätä olenkin odottanut innolla.


2 kommenttia:

  1. Anonyymi21.47

    no onpas se rva ollu ahkerana..;) jäikös sitä lautaa vielä sinne rivitalolle, vai haitkos kaikkikin..
    alkaako se rojekti h-kirjaimella?
    t: LR
    meillä vielä lähti nuorin tyttö hakemaa niitä hillomarjoja sieltä mistä se sun yks veliki kävi tänään...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Jäi sinne vielä lautaa, mutta kaikki on vietävä pois sieltä uusien tieltä. Minullehan se sopii :) Arvasit oikein seuraavan projektini :)
      Siellä kuulosti hyvin olevan kans hillaa.Piti itsellä yksi purkki jo herkutella :)

      Poista