keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Lankakasvihuone ja hyytelökakku

Ostin tällaisen mini kasvihuoneen kesän alennusmyynnistä. Mukana oli kaksi kolmevuotiasta poikaani ja ensimmäisenä kuului kuin yhdestä suusta. Tuleeko meille kanoja? Näytti lapsista vissiin kanankopilta :) Ei tule kanoja, mutta lankakeriä tulee.


Monesti olen ajatellut tarvitsevani ison korin langoilleni, mutta ei vielä ole ollut sellaista mihin olisin ollut tyytyväinen. Kun pitäisi nähdä mitä lankoja on ja minkä värisiä ja katsellessa voisi saada inspiraation ja vaikka mitä vaatimuksia. :) Tässä ratkaisussa en ole huomannut vielä mitään huonoja puolia. Plussana myös se, että langat eivät pölyty.


Minusta on mukava istua sohvalla ja katsella "kanankoppia" ja suunnitella seuraavia värkkäyksiä.
 

 Hyytelökakkua tein ohjeella jota on helppo soveltaa.

Pohja:
50 g voita
puoli pussia suklaapisarakeksejä

Voi sulatetaan ja keksit murskataan voisulaan.

Täyte:
5dl kermaa
2dl sitruunarahkaa
sokeria maun mukaan 
8 liivatetta
1 dl appelsiinimehua
1 dl kaakaojauhetta(dumle)

Vatkataan kerma vaahdoksi. Sekoitetaan rahka ja kerma.Sokeria maun mukaan. Lietetään liivatteet kuumaan mehuun ja sekoitetaan kunnolla kermarahkaan.
Jaetaan kahteen kulkoon. Toiseen sekoitetaan kaakaojauhe.
Vaalea seos kaadetaan keksipohjan päälle ja sitten ruskea seos.
Sitten  laitetaan hyytymään jääkaappiin n. 4 tunniksi.



2 kommenttia:

  1. Anonyymi18.24

    Hieno on kanakoppi;)
    T:LR
    Ps, meillä on nyt se paviljonki/huvimaja otettu käyttöön, joten kurvailkaapa joskus "Lättyretkelle" tai iltanuotiolle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi10.11

      Kiitos. Vautsi. Siellä on aherrettu :) Täytyy tulla ehdottomasti katsomaan :)Jännä kun en nyt pääse kommentoimaan suoraan, mutta laitan nyt näin. T: Iloiset Ideat A

      Poista