keskiviikko 23. joulukuuta 2015

23.luukku


Sitruunamorsian(tulee 2 kakkua)

400 g voita
7 dl sokeria
8 munaa
5 tl leivinjauhetta
5 tl  vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
8 dl vehnäjauhoja
1 sitruunankuori+ mehua 6 rkl

Ensin voi ja sokeri sekaisin. Sitten munat. Lopuksi jauhot yms.. Paisto 175 astetta n.45 min.


maanantai 21. joulukuuta 2015

21.luukku


Piparit

Teimme lasten kanssa pipareita. Löysin netistä idean tähän taloon.
Talon ikkunoihin laitoin nallekarkkeja, jotka sulivat uunissa ja jähmettyivät ikkunoiksi jäähdyttyä. Karkkeja tietysti paljon koristeeksi :)




sunnuntai 20. joulukuuta 2015

lauantai 19. joulukuuta 2015

19.luukku


Lusikkaleivät

200g voita
1.5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria 

1. Sulata voi ja keitä kattilassa sen verran, että voisula saa vähän väriä
2.Lisää sokeri voisulaan
3. Lisää kuivat aineet
 Vadelmahilloa väliin. Voi kieritellä sokerissa myös.

Paisto 175 astetta n. 12 min.


perjantai 18. joulukuuta 2015

18.luukku


Kirjanmerkit

Taittelin vanhan kirjan sivuista kirjanmerkkejä. Näitä laittelen kirjalahjoihin mukaan :)
Jos joku haluaa tarkempaa ohjetta, voin laittaa sen. Ohjeen löysin askartelulehdestä nimeltään Ihana.





keskiviikko 16. joulukuuta 2015

16.luukku


 Hellin vanhanaikaiset pikkuleivät

5 dl piimää tai viiliä
1/2 kiloa voita
6-7 kahvikupillista sokeria
3 munaa
3 tl soodaa
hyppysellinen suoloja 
vehnäjauhoja tarpeen mukaan

paisto 225 astetta kunnes ovat kullanruskeita






tiistai 15. joulukuuta 2015

15.luukku


Pöytä

Tein samalla, kun tein kumppareita, pöydän. Halusin pienen pöydän olohuoneeseen ja kokeilin sitten sementistä. Ainakin vielä ihan hyvin pysynyt kuosissaan.
Laitoin n.7 cm paksusti sementtiä pesuvatiin ja kolme keppiä pystyyn siihen. Vähän tukinaruja jalkoihin.Tuli oikein sopiva.Lapset sanoivat näyttävän korkealta jakkaralta, mutta tuskin kestää istumista. :)
 



perjantai 11. joulukuuta 2015

11.luukku


Linnuille ruokaa

Siemeniä,pähkinöitä yms. laitetaan muottiin ja päälle kaadetaan sulatettua kookosrasvaa.
Annetaan jähmettyä viileässä.





torstai 10. joulukuuta 2015

10.luukku


Saippuakuplan puhaltimet

Nämä kuuluvat enemmän kesään, mutta tein nyt muistiksi itselle. Välillä meillä lapset puhaltelevat kuplia myös talvella kylpyhuoneessa.
 Rautalangasta muotoilin renkulan. Loput rautalangasta pujotettu helmiin. Keskellä helmissä on nimi kenen puhallin. Näin tällaisen kerran kirppiksellä itse tehtynä ja olen pitänyt muistissa sitä, koska näytti niin hauskalta. Ja myös toimiikin :)



keskiviikko 9. joulukuuta 2015

tiistai 8. joulukuuta 2015

8.luukku


Seimi

Tein seimen hahmot darwi-massasta. Massaa on mukava muotoilla. Massa kuivaa huoneenlämmössä vuorokaudessa. (isäni on tehnyt puukatoksen) Nämä ovat menossa myyjäisiin.



maanantai 7. joulukuuta 2015

7.luukku


Koiralle virkatut purulelut

Virkkasin meidän koiralle muutaman uuden lelun matonkuteesta. Kaksi laitoin pakettiin ja yhden sai heti käyttöön. Meidän koira rakastaa retuuttaa köysiä yms. Jospa näistä olisi iloa vähäksi aikaa.




sunnuntai 6. joulukuuta 2015

6.luukku


Hyvää itsenäisyyspäivää!



Pätkiskakkua suklaakuorrutuksella.
 Joku leivoshan se pitää itsenäisyyspäivän kunniaksi olla :) 


lauantai 5. joulukuuta 2015

5.luukku

Muovailuvaha

Tarvikkeet
5 dl kiehuvaa vettä 
5,5 dl vehnäjauhoja
2 dl suolaa
1,5 rkl alunaa
2 rkl ruokaöljyä
elintarvikevärejä


 Keitä vesi valmiiksi.
Sekoita kulhossa jauhot,suola ja aluna. (Alunaa saa apteekista)
Lisää öljy, vesi ja elintarvikeväri. 
Vatkaa sähkövatkaimella kiinteäksi. 
Vaivaa taikinaa vielä käsin tasaisemmaksi.
Säilytetään ilmatiiviisti.
 
 

perjantai 4. joulukuuta 2015

4.luukku

Enkelikoristeet

Ostin vanhan kirjan kierrätyksestä, koska omia en halunnut repiä. Yritin katsella sellaisen kirjan jossa ei kovin rumia sanoja olisi. Enkeli on yksinkertainen tehdä.
Otetaan yksi sivu kirjasta ja laskostetaan alareunasta ylöspäin. Sitten sidotaan langalla n. 2/3 kohdalta kiinni. Sitten taitetaan ylhäältä reunat alareunoihin kiinni ja liimaa väliin. Lopuksi liimataan kiiltokuva keskelle. Ripustuslenkin voi halutessaan laittaa. 





torstai 3. joulukuuta 2015

3.luukku


Kivitontut

Syksyllä kerättiin kiviä lasten kanssa tonttuja varten. 
Kudoin kiville lakit ja liimasin kivet nokaksi. Silmät laitoin osalle.
Lähinnä ajattelin näitä oven pönkäksi tai ulos portaille/terassille.
:)
 




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

2.luukku



 Voisilmäpitko

Normaali pullataikina. Letitys kolmella. Painellaan kolot lettiin ja täytettä koloihin.
Minulla oli täytteessä voita, sokeria, vaniljasokeria ja vähän perunajauhoja (Edellisen kerran oli perunajauhot loppu. Laitoin vaniljakreemijauhetta perunajauhojen tilalta ja hyvää tuli)



tiistai 1. joulukuuta 2015

1.luukku


Ajattelin tehdä joulukalenteria tänne blogiin .
Yritän laittaa joka päivä :)

Tänään päällystin tulitikkulaatikoita. Nyt ei ainakaan lue sampo, pirkka tms. sisustukseen sopimaton :) Osa menee myyjäisiin, osa ehkä kylkiäiseksi joulupakettiin kynttilän polttajalle tai "pyromaanille" :)